Vieras: Maantieteen didaktiikan yliopistonlehtori Hannele Cantell

---------------------

(Alkumusiikki)

[0:04] Jaakko Rissanen: Tervetuloa kuuntelemaan Ilmastokasvatus tutuksi -podcastia. Minä olen Jaakko Rissanen. Tässä kolmannessa jaksossamme keskustelemme Hannele Cantellin kanssa ilmastonmuutoksesta yhteiskunnallisena ilmiönä.

(Alkumusiikki jatkuu)

[0:38] Jaakko Rissanen: Edellisessä jaksossa pohdittiin ilmastonmuutosta luonnontieteellisenä ilmiönä. Tässä jaksossa puhumme ilmastonmuutoksesta yhteiskunnallisena ilmiönä globaalin ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Keskustelemme siitä, kuka on vastuussa ilmastonmuutoksesta, kuka siitä kärsii ja mikä rooli eri toimijoilla on ilmastonmuutoksen ja sen seurausten hillinnässä. Pohdimme myös, kuinka puhua teemasta lasten kanssa. Tässä jaksossa vieraana tästä keskustelemassa on Hannele Cantell, tervetuloa.

[1:09] Hannele Cantell: Kiitos.

[1:11] Jaakko Rissanen: Haluatko esitellä itsesi tai kertoa hieman taustoista?

[1:15] Hannele Cantell: Joo, mä oon tosiaan... Työskentelen Helsingin yliopistossa. Mä oon opettajankouluttaja. Ja tota viralliselta titteliltäni mä oon maantieteen didaktiikan yliopiston lehtori, eli mä opetan tulevia mantsan ja bilsan opettajia, mutta myös luokanopettajille opetan ympäristöasioita. Ja sitten mulla on globaalikasvatuksen kursseja, jotka on niinku avoimia kaikille kasvatustieteen opiskelijoille. Ja tota, mä oon tätä ympäristökasvatustyötä tehnyt Helsingin yliopistossa semmosen jo lähes 30 vuotta, eli mä oon aika vanha tekijä tässä. Ja tota... Et mä oon ollu aluks kouluope Norssissa ja sit sen jälkeen tuolla just tota ollut opettamassa näitä tulevia opettajia. Et tämmönen tausta mulla on. Nähnyt tavallaan sen ympäristökasvatuksen kehittymisen niinku näiden vuosikymmenten aikana. Ja nimenomaan tää, mistä me tänään puhutaan, on sellasta, mikä on nyt noussu, sanotaanko viimesen 10 vuoden aikana vahvasti esiin.

[2:25] Jaakko Rissanen: Joo, mahtavaa. Eli siis opettajien opettaja?

[2:27] Hannele Cantell: Opettajien opettaja, kyllä.

[2:29] Jaakko Rissanen: Jep. Jos lähetään ihan perusasioista, eli tota, miten kuvailisit ilmastonmuutosta yhteiskunnallisena ilmiönä? Aika laaja kysymys.

[2:41] Hannele Cantell: Joo, se on laaja kysymys ja tota... Mun mielestä ilmastonmuutos on asia, että se tietyllä tapaa edellyttää, että ymmärretään sen monialasuus. Et ymmärretään myös se luonnontieteellinen puoli. Et mielestäni ei voida puhua pelkästään yhteiskunnallisena ilmiönä, et pitää ymmärtää ne niinkun taustat siellä. Ja tää on ehkä yks semmonen haaste, mikä myös ehkä niinku poliitikoilla on. Et jos ei ymmärretä sitä luonnontieteellistä taustaa, niin sit se keskustelu mun mielestä ei mee riittävän syvälle. Mut yhteiskunnallisena ilmiönä se käytännössä tarkoittaa sitä, että nimenomaan pitäis ymmärtää se laaja-alasuus, että se on ilmiö joka vaikuttaa meidän ihmisten oikeestaan kaikkeen elämään: Se vaikuttaa siihen, miten rakennetaan. Se vaikuttaa siihen, miten pankkien pitäis toimia. Se vaikuttaa siihen, niinkun, miten sähköverkot toimii, ja niin ees päin. Eli koko meidän yhteiskunnan kaikkiin rakenteisiin, kaikkiin asioihin. Ja tää on ehkä se semmonen niinku tärkein juttu, mikä pitäis tajuta. Mut sitten, jos aatellaan yhteiskuntaa laajemmin, globaalina ilmiönä, niin sitten siihen tulee se, että miten meiän suomalaisten toiminta vaikuttaa siihen, mitä tapahtuu muualla maailmassa ja niin ees päin. Ja tää on ehkä sellanen hirveen iso asia, missä sitte tullaan, niinku päästään siihen, miten itsekkäästi ihmiset ajattelee, ja miten tää nähdään ehkä vain, että miten tää vaikuttaa meihin suomalaisiin. Ja meillehän tää on muka niinku hyvä juttu, kun kasvukausi lisääntyy ja niin ees päin, tai pidentyy. Että tota tässä tulee semmoset ihmisten ja talouksien kysymykset vahvasti esiin.

[04:39] Jaakko Rissanen: Ja just tämmönen globaali vastuu myös ja sen tavallaan opettaminen.

[04:41] Hannele Cantell: Kyllä, joo.

[04:45] Jaakko Rissanen: Miten tota, mitä sanoisit, millaiset yhteiskunnallista tai sosiaaliset tekijät on johtaneet ilmastonmuutokseen alunperin tai on ollut kiihdyttämässä sitä?

[04:54] Hannele Cantell: Joo, tota, tää on hyvä kysymys sen takia, että meillä on sellasta, sanoisko, ilmastonmuutoksen vastustajaporukkaa, jotka ovat sitä mieltä, että kysehän on vaan luonnontieteellisestä ilmiöstä, joka on niinku miljoonien vuosien aikana aina välillä niinku välillä lämpötila nousee, välillä se laskee. Ja sehän on totta. Mutta nytten tää lämpötilan nousu on ollut niinku niin rajua tässä viimesen, sanotaan 50 vuoden aikana, että ei voida enää puhua siitä, että ois jotenkin niinku tää ois pelkästään luonnon aiheuttamaa. Että kyllä nimenomaan yhteiskunnalliset tekijät, elikä ihminen, on se, joka tässä on saanu aikaan tän homman. Ja se on nyt sanotaanko näin, että valtaosa maailman tutkijoista hyväksyy tän. Mutta edelleen, niinku me tiietään, ehkä näkyvimpänä nyt sieltä Yhdysvalloissa Trumpin kannattajakunta edelleen on sitä mieltä, et tää ei ole totta, et tää ei ole yhteiskunnan ilmiö, ihmisen aiheuttama. Mut kyllähän se nyt niin on, että kasvava talous tässä on takana. Että halutaan yhä enemmän, ja sitä myötä synnyttää... kaikki rakentaminen, kaikki tuotanto synnyttää saasteita ja niiden myötä sitten ilmastonmuutosta ja kasvihuonekaasuja.

[06:27] Jaakko Rissanen: Eli sä sanoisit, et se, tota, talouskasvu, tai talouskasvun pakko, on se niinku merkittävä yhteiskunnalinen tekijä.

[06:35] Hannele Cantell: Kyllä.

[06:37] Jaakko Rissanen: Mitä tota, mitä vaikutusta sillä on sitten tulevaisuuteen, jos näet... Tai et onks nähtävissä tähän jonkinlaista muutosta mahdollisesti? Tai jos se on... Onko niinku.... Mitä mieltä sä oot esimerkiksi siitä, että onks talouskasvu erotettavasti esimerkiksi hiilidioksidipäästöjen kasvusta tai tämmösistä kysymyksistä?

[07:00] Hannele Cantell: Noh, mä toivon niin, mut mä oon pikkasen kyl kriittinen. Et kyl.. Jotenkin mä ajattelen, että se kasvu-sana sisältää musta aika paljon semmosia ongelmia. Et jos me aina halutaan jatkuvaa kasvua, vaikka se olis, vaikka nyt puhutaan niinku, et yhä enemmän tuotanto ois niinku ekologisempaa ja ihmiset ostais luomua enemmän ja tavallaan... Niin siinä on silti se kuluttamisen ajatus. Ja mä ite nään, että ainoa ratkaisu ois semmonen kasvatuskulttuurin muutos, jossa ajatuksena ois se, että tyydyttäis vähempään. Että siel ei oiskaan takana enää se, että ostetaan, vaikkakin ostettais ehkä jotain tota vastuullista luomuvaatetta tai -ruokaa. Vaan ylipäätään mä ajattelen näin, että kyl tän maailman pitäis muuttua niin, että me niinku... En tarkoita, että pitäis ninku palata jonnekin askeettisiin metsäoloihin, mutta kyl meidän pitäis niinku hirveen kriittisesti miettiä sitä, että tarvitaanko me niin paljon tavaraa, tilaa. Tarvitaanko me niin paljon niinku asioita. Ja nyt hienostihan tää koronan aika on osoittanut sen, et ihmiset on oppinut tavallaan niinku uudella tavalla - niinku muutkin kuin retkeilijät, ns. tavalliset ihmiset ovat oppineet - sen, että hei, se hyvä mieli vois syntyä ihan tästä lähiluonnosta tai se vois syntyä niinku paljon vähemmästä. Että se ois niinku semmonen toivon pilkahdus, että voi kun tää ajattelu niinku jatkuis pitemmälle.

[08:43] Jaakko Rissanen: Jep, just et miten sen saa ylläpidettyä muutenkin kuin pakon edessä.

[08:48] Hannele Cantell: Kyllä, no juuri näin.

[08:50] Jaakko Rissanen: Tota, miten sä näkisit... Tai tässä just puhuit tosta niinkun... ikäänkuin ylikulutuksesta, niin siinä ehkä just ongelmana on just, juuri niinku globaalin pohjoisen tai länsimaiden ihmisten ylikulutus. Niin kuinka näkisit, että yhdenvertaisuus ja juuri tämmöiset globaalin vastuun kysymykset liittyy ilmastonmuutokseen? Jos haluat avata siitä vielä lisää?

[09:22] Hannele Cantell: No mun mielestä se on ihan ydinkysymys tässä koko hommassa. Että jos me ajatellaan, että sitä laskettais yhteen, että kuka näitä hiilipäästöjä on niinku päästänyt ilmaan, niin kyllähän me helposti nähdään, että ne on nimenomaan länsimaat, tai voidaan puhua niinkun sanoit globaalista pohjoisesta. Elikä tarkoittaa Eurooppaa, tarkoittaa Yhdysvaltoja tai Pohjois-Amerikkaa ja myöskin itseasiassa Venäjää, Kiinaa. Elikkä näitä alueita. Et kyllähän nää päästöt, kyllä me ollaan vastuussa näistä ja meidän pitää myöntää se. Et tota me ollaan aiheutettu pitkälti tämä ilmiö, ja sitten monet vakavat seuraukset näkyy nimenomaan globaalissa etelässä. Elikä aiemmin puhutaan, tai edelleenkin puhutaan kehitysmaista. Ei siinä mitään, mutta globaali etelä on ehkä se käsite, mitä käytetään tällä hetkellä. Elikä ne seuraukset näkyy siellä kuivuutena, erilaisena myrskyjen lisääntymisenä ja niin ees päin. Ja tota tää taas aiheuttaa pakolaisuutta, ympäristöpakolaisuutta tai ilmastopakolaisuutta, Ja se taas näkyy sitten meillä. Että kyllä mekin pääsemme tästä ilmiöstä sitten tota ns. ottamaan taas uudenlaista vastuuta. Mutta ehkä sit taas mä en niin yksipuolisesti näkis myöskään sitä, että täs on niinku yhdet pahat ja yhdet niinku hyvät tai kärsijät, koska tota esimerkiksi itellä on pitkä suhde tonne Intiaan, niin kyllä se kuluttaminen aikamoista ja kertakäyttökuluttaminen myös siellä on. Elikä tavallaan ehkä se kuluttamisen ongelma, niin se on mun mielestä ihan globaali. Mutta nimenomaan nämä vakavat luonnontieteelliset seurakset kyl näkyy nimenomaan globaalissa etelässä. Mutta mä jotenkin ajattelisin, että tää kuluttamisen ongelma, niin se pitäs jotenkin.... Se on se ydin. Miksi me... ja siin mennään hirveen syvälle tähän ihmisen jotenkin olemukseen: Miks me halutaan aina enemmän? Miks meillä pitää olla aina jotenkin hienompaa? Niin nää on ne kysymykset. Ja nää on musta semmosia, mihin sit taas ympäristökasvatuksella pitää pureutuu.

[11:56] Jaakko Rissanen: Ehdottomasti. Mut tota... Niin tavallaan vois nähdä, että osa sitä just globaalin pohjosen... Hyvä et avasit näitä käsitteitä! Niin et tavallaan, et osa siitä vastuuta on myöskin sitä, että me ollaan kulutettu mitä... sanotaanko 50 vuotta pidempään kuin muu maailma, niin sit meillä on myös vastuuta niinku olla ensimmäisenä sit sitä karsimassa.

[12:22] Hannele Cantell: Ehdottomasti. Ja jossain olikin hienosti sanottu, että kun jotkut poliitikot mietti, että miksi meidän Suomen pitää nyt tässä olla etunenässä, niin joku sano siihen, että eiks me voida kilpailla siitä, et kuka toimii vastuullisimmin, kuka maailman maista ois se? Eikä niin, että aina niinku moitittais sitä, että taas menee rahaa siihen meillä täällä Suomessa. Oltais jotenkin niinku ylpeitä siitä, että toimitaan vastuullisemmin. Mutta näinhän se ei mene, koska talous ei toimi noin. Joo.

[12:57] Jaakko Rissanen: Niin, se just se, et jos kilpailukyvyn hahmoittais jotenkin laajemmin kuin juuri niistä taloudellisista tai tietyistä taloudellisista mittareista. Tota... No seuraava on aika iso kysymys. Jos mietitään, et kuka on vastuussa ilmastonmuutoksesta, jos ei mietitä tässä nyt tällä kertaa tätä niinku globaalia näkökulmaa, vaan... tai oikeestaan voidaa miettiä sitäkin. Mutta jos miettii tämmösestä näkökumasta, et jos on erilaisia toimijoita niinku yritykset tai poliittiset päättäjät tai sit ihan yksilöt, kuluttajat, kansalaiset, niin miten sä näkisit, et miten se vastuu jakautuu esimerkiksi näiden kolmen toimijoiden välillä ilmastonmuutoksessa? Ja miten nää vastuut eroaa toisistaan?

[13:47] Hannele Cantell: Elikä ne kolme toimijaa oli?

[13:50] Jaakko Rissanen: Eli jos puhutaan yrityksistä, sitten poliittisista päättäjistä ja ihmisistä, yksilöistä.

[13:59] Hannele Cantell: No mä lähen nyt avaamaan tätä sellasesta päästä, et kun esimerkiks oppikirjoissa on puhuttu tästä ilmastonmuutoksen hillinnästä ja niin, niin siinä on usein lähdetty siitä, et mitä yksittäinen ihminen voi tehdä. Sit on kerrottu, että okei, sä voit lajtella jättees ja sä voit, tota, säästää sähköä. Ja nää on sit semmoista, voisko sanoa, että ei oo mitään nippelitavaraa. Nää on tosi tärkeitä, koska meitä on paljon ja jos, ja tää tavallaan kumuloituu, et usein mietitään sitä yksittäisen ihmisen vastuuta. Mutta nää on silti... Me ei voida ajatella sitä, et yksittäiset ihmiset niinku ratkasis tän homman ja samalla yksittäinen ihminen käyttäessään sähköä tai muuta ei ole vastuussa tästä isosta kuvasta. Et kyl mä ite ajattelen näin, että oikeestaan poliitikkojen ja yritystoiminnan niinku, tai yritystoiminta, ne on aika yhteen kietoutuneita. Poliitikot päättää siitä, minkälaisia yritystukia annetaan. Et jos me aatellaan vaikka Suomea, niin kyllä mä en oikeestaan kykene erottamaan näit kahta, koska se on hyvin pitkälti poliittinen päätös, että onko turvetuotanto saanut tukia tai ovatko isot metsäyrityksen saaneet tukia. Ja tota tavallaan sillä tavalla se vastuu mun mielestä on niillä molemmilla. Mutta et kyl mä silti kattosin poliitikkojen suuntaan. Että se, millasia vaikka kansainvälisiä sopimuksia on kyetty tekemään, miten tätä päästökauppaa, joka määrittelee sen, tai jonka avulla on niinku yritetty jotenkin hillitä sitä hiilidioksidipäästöjä ja on yritetty tietyllä tapaa niinku luoda järjestelmää, jolla saatas rajotettua sitä, niin kyl ne on poliitikot, jotka tätä tekee. Et siinä mielessä kyllä mun katse kohdistuu sinne. Ja poliitikot usein katsoo vaan sitä omaa, voisko sanoa, ei omaa napaansa, mutta omaa aluettaan. Ja se alue on meidän tapauksessa Suomi tai sit se on se oma maakunta tai se oma äänestysalue. Ja tota tää on niinku hirveen iso ongelma, koska sit samalla poliitikot ajattelee, että tuetaan sellasta toimintaa, joka jollain tavalla hyödyttää tätä omaa. Ja siinä ei ehkä nähä sitä isoo kuvaa. Et kyl mä silleen... Mun katse kääntyis poliittisiin päättäjiin. Joo.

[16:44] Jaakko Rissanen: Miten tota... Niin sä näet, että poliittiset järjestelmät tavallaan asettaa raamit niille yritysten toiminnalle. Et tota se on tietysti harvemmin, milloin yritykset toimii ehkä ilmastoystävällisemmin kuin mitä sääntely vaatii, että se on...

[17:04] Hannele Cantell: Joo, harvemmin, mut onhan meillä tietyl ... Nythän voi aatella, et me ollaan kyl... Tässä on tapahtunut kyllä muutos. Et ei pelkästään pidä tämmöst synkkää kuvaa luoda. Et kyl mä näkisin, että meil on niinku... alkaa olla tosi paljon yrityksiä, jotka toimii vastuullisesti. Ongelma on vaan se, että niiden niinkun... Ne on aika sellasia pientä tuotantoa toteuttavia. Niil on pieni se tuotanto verrattuna sit näihin joihinkin suuryrityksiin, jotka taas sitten hiilidioksidipäästöjä enemmän tuottaa. Tosin suuryrityksissäkin ehkä semmonen imagoasia on noussut nyt viime aikoina. Eli tosi monet isot yritykset, niillä on siis, no jotkut puhuu viherpesusta, joka tarkottaa sitä, että yritettäs ikään kuin näyttää ulospäin, että toimitaan ympäristöystävällisesti, mut oikeesti ei välttämättä toimita. Mutta kyllä isossakin yrityksissä  on havaittu, että ihmisistä alkaa yhä enemmän niinku tiedostavia. Ihmiset vaatii sitä, että ne haluu tai ne lukee yhä tarkemmin sen, miten tää homma on tuotettu. Et siinä mielessä niinku mä nään tässä, nyt 2010-luvulta lähtien, eli noin kymmenen vuoden ajalta, niin aika ison myös tämmösen tuotannon muutoksen yrityksissä. Ja tota, et se johtuu siitä, et yritykset toimii tietenkin niin, et mimmonen kysyntä, niin semmosta ne tuottaa. Elikä kun ihmiset on valveutuneita, kun ihmiset tietyllä tapaa haluaa paremmin tuotettua, niin sit yritykset vastaa siihen. Eli siinä mielessä niin uskon kyllä siihen, että pelkästään se poliittinen sääntely ei enää oo siinä vaan tota halutaan myös ihan aidosti tehdä uudenlaista. Ja hyvä esimerkki tästä on, kun menee suomalaiseen ruokakauppaan, niin voi että, oltasko me voitu kolme vuotta - tää on hyvin lyhyt aika - tai muutama, tai ehkä kolmekaan vuotta, oisko me voitu kaks vuotta sitten voitu kuvitella, et siellä on tällaset vegehyllyt, mitä nykyään on. Et sehän on niinkun valtava, se on siis valtava muutos tapahtunut.

[19:28] Jaakko Rissanen: Ja tää on just... näkisit, et tää on just tavallinen kuluttajien luoma muutos?

[19:32] Hannele Cantell: Joo ja oikeestaan... Ihanaa on se, että kyse ei ole enää jostakin marginaaliryhmästä. Vaan niinku sanottu, ihan tavallisissa S-marketeissa tai K-kaupoissa tai Lidleissä on niinku näitä tuotteita yhä enemmän. Et kyse ei oo enää vaan siitä, et joku pieni joukkio valitsee tai haluaa valita jostain erikoiskaupoista niinkun tota vastuullisesti tuotettuja tavaroita, vaan että ne on tullut yhä enemmän valtakulttuuriin, meidän kaikkien niinku käsille. Ja se on tosi tärkeetä. Aatellaan vaik aurinkopaneeleja, ne oli joskus semmosten, niinkun aivan marginaalihommaa, niin pienen porukan, ja nyt isot sähköyritykset myy niitä, tekee tarjouksia, ja niin eespäin. Niin tota, et kyl silleen tää on... Mielestäni tässä on tapahtunut iso muutos, ja se herättää toivoa ja niin pitääkin. Mut silti edelleenkin näissäkin mä ajattelen, että kuitenkin must se ydinkysymys ei oo se, et mä ostan ympäristöystävälisen tuotteen, vaan se, että mä aina harkitsen tarkkaan, et ostanko mä ylipäätään.

[20:50] Jaakko Rissanen: Niin. Eli joskus se paras kulutus on ei kulutusta ollenkaan.

[20:55] Hannele Cantell: Se on must aina parasta. Mut tottakai me tarvitaan tavaroita, me tarvitaan tuotteita. Niinku mä sanoin, en mä sellasta... Se on hyvin harvinaista, että joku ihminen eläis niin vaatimattomasti. Vaan meidän pitää olla realisteja siinä, ja kasvatuksessa erityisesti pitää ymmärtää se, että me ei voida kasvattaa niin, että me syyllistettäs esimerkiks lapsia siitä, että miksi sulla on tommosta tai että me niinku oltais kauheen kriittisiä niinkun kaikesta. Mut se, että me jotenkin niinku jollain tavalla, positiivisella tavalla, me saadaan iloita myös siitä, että meillä on uusia asioita. Ja lapsien pitää saada iloita siitä, että heillä on joku uus lelu tai tavara tai asia. Mut se, että semmonen niinku iso kuva ois se, että lähdetään pohtiin sitä, että tarvitaanks me tätä kaikkea. Mut just se, että se syyllistäminen on kasvatuksen keinoista erittäin huono.

[21:59] Jaakko Rissanen: Jos palataan hetkeks vielä tohon tavallaan yhteiskunnalliseen järjestelmään, ehkä niinku poliittiseen järjestelmään. Niin mua kiinnostais kuulla, et kuitenkin semmonen luonnontieteellinen tieto ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta on ollut tiedossa 70-luvulta lähtien ja ehkä jostain yleisessä tietoudessa niinku 90-luvulta lähtienkin. Minkä sä näkisit syyksi siihen, että kuitenkin poliittinen järjestelmä ei oo ollut hirvittävän kiireinen tähän asiaan puuttumisella, oikeastaan vieläkään  ei puutu siihen tarpeeks suurella vakavuudella. Et mikä tän aiheuttaa tämän katkoksen siinä, että tiedetään, että jotain pitäis tehdä, mutta kuitenkaan tarpeeks asioita ei tapahdu?

[22:48] Hannele Cantell: Ilmastonmuutos on niin abstrakti asia. Se on asia, jota ei voi niinku omin silmin välttämättä nähdä. Ja nyt jos verrataan vaikkapa Itämeren saastumiseen, otetaan tämmönen esimerkki. Niin siinä sekin poliitikko, jonka mökki on siellä Itämeren rannalla jossakin ties missä, Hangossa tai muualla, niin kun sinne nää sinileväkukinnot on lisääntyneet, niin sen näkee omin silmin, että tää on ongelma, tai merten muoviroskan näkee omin silmin. Ne on sillon asioita, joihin on helpompi puuttua ja tarttua. Mut ilmastonmuutos on ilmiö, jonka vaikutuksia ei oo niin helppo nähdä. Tutkijat on tienneet, niinku sä sanoit, vuosikymmeniä. Tää ei oo mikään uusi asia. Et oikeastaan vasta nyt, kun vaikkapa nää myrskyt on lisääntynyt ja myös Suomessa myrskytuhot on aiheuttaneet niinku vaikka sitten sähköyhtiöille paljon tota tuhoja ja tota ihan taloudellista haittaa. Ja vasta nyt kun oikeesti on havaittu, että meillä on niinkun maataloudessa tapahtunu muutoksia ja tota sanotaan nyt vaikka, että sateiden... Ei voida niinku enää olla varmoja, että tuleeko sateita tiettyinä aikoina. Et tämmösiä niinku ilmastollisia muutoksia on tapahtunut. Helteet on lisääntyneet ja sitä myöten aiheuttaneet vaikkapa ikäihmisten kuolemia enemmän. Vasta nyt kun alkaa tulla tällasia konkreettisia niinku seurauksia, jotka voidaan nähdä ja havaita, niin ihmiset on tavallaan kyenneet ymmärtämään, että tää on totta. Niin tää on ehkä se syy, minkä takia sitä ei oo aikasemmin jotenkin havaittu tai ei oo niinku osattu ymmärtää, eikä oo myöskään haluttu ymmärtää, eikä kuunnella. On vaan aateltu, et se on joku sellanen, joka tapahtuu jossakin. Mut sit kun ne vaikutukset alkaa näkyä ihan konkreettisesti, niin sit vasta on havaittu tää ja jotenkin huolestuttu.

[25:16] Jaakko Rissanen: Joo. Kuulostaa kyl järkeenkäyvältä. Et tietysti... Tai siis se on kyllä traagista juuri, että tässä vaiheessa se... Tai että nämä käytännön seuraukset näkyy vasta kun alkaa olla jo myöhä vaikuttaa tähän niinkun etenemiseen.

[25:36] Hannele Cantell: Joo, tätähän ilmastonmuutostahan ei voida pysäyttää, mutta se, että sen... Tavallaan sitä voidaan sitä maapallon ilmakehän lämpenemistä sitä voidaan niinkun hidastaa, että se ei ois niin... Et siihen me voidaan kyllä vaikuttaa. Et se, että ei kannata vaipua sellaseen alakuloon, että mitään ei voitais tehdä. Et vaikka se on totta, että ilmastonmuutoksen vaikutukset tulee näkymään meiän elämässä ja meiän lasten ja lastenlasten elämässä, se on fakta. Mut me voidaan vaikuttaa siihen, kuinka paljon ne vaikutukset näkyy. Et sen takia tää on hirveen tärkee asia keskustella ja puhua lasten ja nuorten kanssa.

(Välike)

[26:31] Jaakko Rissanen: Niin tästä päästiinkin siihen että miten ilmastonmuutoksesta voi puhua lasten kanssa? Tää on kuitenkin monimutkanen asia myös aikuisille puhua keskenään, mutta just, että millä tavalla puhua lasten kanssa ja just ikätasosesti ja ylipäänsä minkä ikästen lasten kanssa aiheesta voi alkaa puhua?

[26:53] Hannele Cantell: Jes. Mä otan tästä nyt kolme esimerkkiä. Mä puhun ekaks vähän siitä, miten koulussa ja oppimateriaaleissa tätä käsitellään. Sitten mä kerron esimerkin tämmösestä aika nuorista Biolapsista, tämmösistä aika pienistä lapsista. Siinä on mukana ihan niinku ekaluokkalaisista lähtien niinku porukkaa. Ja sitten kolmanneks puhun Greta Thunbergistä. Elikä tavallaan mennään sinne lasten ja nuorten maailmaan. No nyt oppimateriaaleissa ilmastonmuutos on otettu sellasena... Sanotaan, että viimesen opetussuunnitelman aikana (opetussuunnitelma, joka määrittelee sen, mitä koulussa pitää opiskella), niin tota siel on ympäristöopissa, joka on ekasta kuudenteen luokkaan, ympäristöopissa on mainittu nyt sitten, et ilmastonmuutosta pitää käsitellä. Ja nyt kun kattelee noita oppikirjoja, nii kyl se on suht monipuolisesti käsitelty siellä, että se on nyt selvästi semmone uus asia. Elikä tavallaan... Ja sit tietysti seiskaluokasta ylöspäin maantieteessä, biologiassa käsitellään yhä niinku vahvemmin näitä asioita. Ja maantiede nyt varsinkin on semmonen oppiaine, joka tota on käsitellyt ilmastonmuutosta jo itseasiassa 90-luvulta lähtien. Mutta joka tapauksessa, koska nyt tässä ympäristöopissa, eli ihan ekast luokast lähtien on ilmastonmuutosasia pakollisena käsiteltävänä asiana. Niin se tarkottaa sitä, että kyllä kaikki lapset saa sitä... Tai ainakin niiden pitäis saada koulustakin tietyt perustiedot ilmastonmuutoksesta. Se, että onko se sitä, että kerrotaan vaan se niinku ilmiön, mitä se tarkottaa, niin se voi olla, että se jää sille tasolle. Parhaimmillaan se tarkottais myös sitä, että koulussa opettajan johdolla mietitään yhä enemmän niitä vaikuttamiskeinoja. Ja se ois se tärkein juttu. Ettei käsitellä pelkästään sitä asiaa ilmiönä ja puhuta vaan ikäänkuin siitä että mitä tapahtuu ilmakehässä, vaan nimenomaan mietitään sitä, sitä vaikuttamista. Mutta tää ois ehkä se koulun taso. Ja usein opettajat miettii sitä, että no, voinko mä nyt niinku olla jotain mieltä tästä tai et opettaja voi niinku ehkä - jos mä yleistän nyt ja mietin nyt myös niitä mun opettajaopiskelijoita - niin usein siellä on semmonen... se on semmosta aika neutraalia. Ja tota, et et ei edes... Vähän pelätään sitä, että lähettäskö me mitenkään nyt osottamaan tätä asiaa vahvemmin. Ja toisaalta tästähän on hirveen mielenkiintonen esimerkki, no liittyen juuri Greta Thunbergiin, ruotsalaiseen nuoreen - oisko hän tällä hetkellä 17-vuotiaseen lukiolaiseen - joka on kannustanut oppilait, koululaisia nimenomaan osottamaan mieltä. Ja tästähän Suomessakin käytiin viime vuonna keskustelua siitä, että onko meillä lupa lähteä koulupäivän aikana osottamaan mieltä ja tota, kunnat teki siitä hyvin erilaisia päätöksiä, ne koulut. Mut se on niinku yks esimerkki siitä, että jokainen suomalainen lapsi periaatteessa saa koulusta niinku tiedot ilmastonmuutoksesta. Mutta se vaihtelee sitte, et miten niinku - opettajien rooli on aika suuri tässä - se vaihtelee, että miten se sit tota... miten sit lähdetään toimimaan sen asian puolesta. No se oli yks esimerkki.

Sit toinen on tosiaan tää, minkä mainitsin, tää Biolapset. Se koostuu helsinkiläisistä Roihuvuoren alueen lapsista. Ja tota siellä oli aktiivisia vanhempia ja varmaan osittain näiden - tai pitkälti vanhempien ja ehkä myös lasten - niinku halusta tehdä jotain, niin ne perusti tämmöse porukan, jossa on sitten, jossa he laulaa ja räppää ilmastonmuutoksen tota ilmastonmuutokseen liittyen ja ylipäätään myös tähän globaaliin vastuuseen liittyen. Siellä on monii teemoja. Ja Biolapset on ollut esiintymässä erilaisissa aikuistenkin tilaisuuksissa, kun on haluttu näyttää, että ikään kuin, et lapsetkin toimii. No mun mielestä se on... Biolapset on niinku tietyl tapaa hieno esimerkki. Ehkä voimaannuttaa ja innostaa myös muita lapsia, mut silti se on vähän semmonen ääriesimerkki. Et ei kaikki lapset lähde Biolapset-toimintaan mukaan. Mut et kuitenki me tarvitaan aina näitä esimerkkejä, tämmösiä, jotka toimii vähän enemmän.

Sit tää kolmas esimerkki, joka on kyl todella voi sanoa, että tietyl tapaa häkellyttävä, on ruotsalainen Greta Thunberg, tyttö, joka tota aloitti Fridays for Future -liikkeen. Eli hän alkoi joka perjantai Ruotsissa istua siellä sikäläisen valtiopäivätalon edustalla. Ja tota, alko tämmösen hiljasen, vähän niinku gandhilaisen mielenosoituksen, että tota hän istui siellä ikään kuin sen ruotsalaisen eduskunnan edessä. ja tota hänel oli jonkunlainen pieni paperista kyhätty kyltti, että tota tää on tärkeintä mitä voi olla, että te poliitikot teette järkeviä päätöksiä, että tää on tärkeempää kuin se, että hän käy koulua. Ja hän alotti sen liikkeen yksin. siihen alko tulla porukkaa mukaan, ja siis uskomatonta ja hienoa on se, että se levis ympäri maailman. Ja tota myös Suomessa kaikissa räntäsateissa ja sateissa joka perjantai nyt 1,5 vuoden ajan on porukkaa istunu eduskuntatalon edessä osottamassa, voi sanoa silleen hiljaisesti mieltään. Eli siel on ollut plakaatit, kyltit, erilaista toimintaa, ja et tää on kyl herättänyt myös aikuiset. Tää on herättänyt myös poliittiset päättäjät, ja Greta Thunberg, hän on saanut valtavat määrät kaikenlaisia palkintoja ympäri maailman, joita hän ei oo aina ees suostunu ottamaa vastaan, kun hän on ajatellut, että pitäkää palkintonne, tärkeämpää on nyt, että te teette niitä päätöksiä. Ja tota... Mut se, että tää on hieno esimerkki siitä, että yhdellä ihmisellä voi olla valtava vaikutus ja se esimerkki, kun se lähtee leviämään. Ja se on ollu niinku hienoo. Et tää nyt ei ehkä vastannu ihan täysin sun kysymykseen, että miten lasten kanssa tätä vois käsitellä, mut mä ainakin lapsille kertoisin näit esimerkkejä juuri näistä tota nuorista vaikuttajista. Sitten et se ois niinku ehkä yks juttu. Että esimerkkejä siitä, että miten muut on tehnyt, niin se saattaa innostaa myös itse tekemään. Kyllä mä sitten myös käsittelisin ihan sitä myös omaa arkielämää. Et ihan semmosii pienii tekoja, mitä me voidaan tehä ja korostaisin sitä, että ne pienet teot on merkityksellisiä. Mä usein ite käytän semmosta esimerkkiä, että jos ajatellaan, että Greta Thunberg on niinku pituushyppääjä, joka hyppää kaheksan metriä, se tekee niinku valtavan ympäristöteon, kaheksan metrin teon. Ja sit taas joku tota meikäläinen ottaa pienen askeleen, ja minä kun mä vielä oon vammainen, mun askel on tosi pieni. Mä oon liikuntarajoitteinen, niin tosi pieni. Mutta kun meitä ns. tavallisii ihmisii, tavallisii lapsia ja nuoria on tuhansia ja tuhansia, jos jokainen ottaa sen yhen askeleen, niin se on niinku lopulta enemmän kuin se Greta Thunbergin kaheksan metriä. Et sen takia mun mielest on tärkee korostaa sitä, että myös ne ihan pienet, tai keskisuuret teot, niin niil on valtava merkitys. Ja tietyst on tärkee niinku avata, että mitä ne vois niinku lapsen kohalla olla. Et kyl ne on hyvin arkisia juttuja. Sähkö, vesi, kuluttaminen, näitä ne on.

[35:50] Jaakko Rissanen: Miten sä tota näkisit... Tai puhuit aikasemmin tästä syyllistämisestä, niin mitkä on semmosia keinoja, miten sit just näistä - esimerkiks just näistä pienistä teoista tai pienistä arjen valinnoista - puhumisessa, niin miten välttäisit tämmöstä niinkun lasten tai nuorten syyllistämistä? Mikä voi tietysti varmaan aiheuttaa vastareaktion, jos tuntuu, et tota kasvatus on hirveen syyllistävää.

[36:18] Hannele Cantell: No ehkä just se, että jos lapsi on saanu jotain, sanotaanko jotkut synttärit, niin tota et annetaan niinku iloita rauhassa. Että tavallaan että mun mielestä saa olla jotenkin niitä hetkiä, jollon saa myös kuluttaa. Et saa olla niitä hetkiä, jollon saa ihan aidosti olla iloinen siitä. Me kaikki tiedetään, että meille on joku tärkee juttu. Se voi olla joku vaikka et pääsee jonnekin festareille tai tota sit saa jonkun tavaran, mitä todella on halunnut, joku vaate lapsilla tai muu. Et tavallaan, et ei niinku kaikesta ei ois koko ajan silleen heristelemässä sormee. Ja jopa niinku mun mielestä saa ihailla sitä, et vitsi sulla on kiva juttu, että koska se sillon, kun siinä on semmonen positiivinen ote, niin sillon myöskin se menee paremmin perille, kun puhutaan niinku näistä kriittisemmistä asioista. Et kasvatus on semmosta tasapainoilua sen kanssa, että tota, et miten niinku näit vastuullisia asioita tuodaan ja sit toisaalta, miten niinku sellasta hyvää mieltä kyetään tuomaan. Mutta kyl sit ehkä se, että vähän niinku hivuttaa sitä... Et esimerkiks jotkut leirikokemukset, niin kylhän ne on sellasia, et jos mietitään, mistä tota tulee hyvä fiilis, niin kyl se yhdessäolo ja semmonen sosiaalinen tota kontakti, niin kyl mä luulen, et se usein voittaa sen kännykällä räpläämisen sit loppujen lopuks. Et se, että me niinku tavallaan tuotas enemmän näitä mahdollisuuksia lapsille ja nuorille osallistua ja senpä takia on niin valtavan tärkeetä, että meillä tuettais yhteiskunnassa lasten ja nuorten harrastuksia, yhdessäolemista ja muuta. Että ne... Mä luulen, et ne niinkun kasvattaa jo sillä, että pääsee osallistumaan. Et siinä ei tarvita mitään ihmeellisiä kasvatuskeinoja, vaan jo se, et pääsee pelaamaan yhes salibandya porukan kanssa tai pääsee jonnekin retkelle, niin jo se on niinkun hirveen hyvää kasvatusta itsessään. Et näin mä uskosin, että tän tyyppiset asiat loppujen lopuksi tuottaa paljon isommin kuin sellanen, ikään kuin opettaminen näistä asioista.

[39:07] Jaakko Rissanen: Jep, just et saa olla juhlaa ja saa olla luksusta.

[39:10] Hannele Cantell: Saa välillä olla sitä. Ja saa... Jos me nyt aatellaan itteemme aikuisina, niin on se nyt aika tylsää, et me niinku... Kylhän me aikuisinakin välillä juhlitaan tai välillä tehdään jotain, et tavallaan miks me sit lapsille oltais kauheen ankaria siinä kasvatuksessa. Mutta edelleenkin mä silti koko ajan korostan sitä, et kulutuksen vähentäminen on välttämätön asia ilmastonmuutoksen hillinnäs.

[39:43] Jaakko Rissanen: Miten siis tota, tätähän sivuttiin jo, mutta tosiaan nyt on ollut niinku ympäri maailmaa tämmöstä spontaania, tai ainakin että lapsista ja nuorista ja itsestä tulevaa vaikuttamista ja aktivismia. Just Greta Thunberg mainittiin ja nää Biolapset myös. Miten sä näkisit tän niinku roolin osana ilmastokasvatusta?

[40:06] Hannele Cantell: Tosi tärkeenä. Ja ilahduttavana, valtavan ilahduttavana. Et kaikki, mikä syntyy jotenkin lapsista itsestään, niin sehän on ihan mahtava juttu. Mut et kyl ne, ei se ihan itsestään synny, et kyl siel täytyy olla lapsillekin... Et siel täytyy olla nimenomaan sitä tietoa ja ymmärrystä asioista. Mä ite ajattelen niin, että toimintaa ei synny ilman tietoa. Ja mua on vähän surettanut se, että tietoa on vähätelty kasvatukses nyt sanotaan viimeset ajat. Et kauheesti puhutaan, et erilaisesta justiin toiminnasta ja yhteisöllisestä oppimisesta ja sit vähätelty semmosta perinteist tietoo. Mä itte ajattelen, et sen täytyy, tiedon täytyy olla siellä pohjalla, jotta voi syntyy sitä, jotta voi tulla se ympäristöhuoli ja ympäristöherätys nuorille ihmisille. Että tota.... Ja sit ehkä tarvitaan myös jotain sellasia, tarvitaan ehkä jotain esimerkkejä myöskin kasvatukses siitä, että miten jotkut luonnonolot tai miten elämä vaikka jossakin globaalis eteläs, siellä olevilla lapsilla on, jotta voi niinku syntyy se ajatus, et nyt mun on toimittava. Mä ajattelen niin, et kasvattajan vastuulla on kyllä tuoda tietoa, tuoda oikeita esimerkkejä. Ei mitään kauhuesimerkkejä, vaan ihan oikeita esimerkkejä siitä, et miten elämä maapallolla niinku on muuttunut. Ja sitten ehkä antaa tilaa niinku lapsille ideoida, miten vois toimia. Niin ehkä sillä tavalla.

[41:58] Jaakko Rissanen: Niin että kasvattajan antaa sen tietopohjan, minkä pohjalta sitte lapset voi tehdä sen toiminnan.

[42:03] Hannele Cantell: Näin mä ajattelen. Ja tietysti sit, et tätä tietoahan on valtavasti ja vois lähestyä ilmastonmuutosta aika monesta kulmasta, että mitä se tieto sitten on. Mut kyl mä ajattelen näin, et se ilmiö pitää ymmärtää. Sen jälkeen pitää niinku lisätä sitä yhteiskunnallist tietoo ja sosiaalist tietoo, sitä, että me tajutaan, miten tää oikeesti vaikuttaa eri ihmisiin eri puolilla maailmaa. Että se tieto ei oo pelkästään sellasta teknistä tai luonnontieteellistä tietoo.

[42:37] Jaakko Rissanen: Jep. Miten sä näät sitten... Jos mietitään kouluympäristöä, niin siinähän just haasteena, niinku mainitsitkin aikasemmin, on just juurikin tämä et... Tai tavallaan kuitenkin on ajatus arvovapaasta opetuksesta. Et miten opettajat, miten sä näkisit, miten opettajan kannattaa lähestyä... Jos puhutaan ilmastonmuutoksesta yhteiskunnallisena ilmiönä, missä saatetaan puhua talousjärjestelmästä, poliittisesta järjestelmästä, niin miten se kannattaa lähestyä sitä kysymystä?

[43:15] Hannele Cantell: No ensinnäkin mä ajattelen, että opetus ei ole koskaan arvovapaata, et mun mielestä... Ja sehän ei nimenomaan, se ei oikeasti - tää ei oo mun mielipide, vaan jos me katotaan suomalaist opetussuunnitelmaa ja luetaan tarkasti se - niin siellähän on yksi luku, jossa puhutaan meidän arvoista. Ja nehän on aivan mahtavat. Meil on siis, meiän perusopetuksen arvopohja on aivan mahtava. Ongelma on se, et mä luulen, et suurin osa opettajista... Ovatko he lukeneet sitä, en tiedä, mutta ainakaan he eivät välttämättä toimi sen arvopohjan mukasesti. Nimittäin siellä on hyvin vahvasti tuotu tää globaali vastuu. Siellä on tuotu esiin ekososiaalinen sivistys, joka tarkottaa sitä, että me kaikessa toiminnassa huomioitais aina ensiksi luonto ja ympäristö ja sen pohjalta vasta lähettäis luomaan taloutta, kaikkea muuta, ja sitten syntyis niinkun... et sitä kautta syntyis sitä globaalia vastuuta. Eli siel on tämmönen käsite meiän perusopetuksen opetussuunnitelmassa kuin ekososiaalinen sivistys ja sen pitäis olla kaiken opetuksen perustana. Eli ei meiän opetus, ei sen pidä olla arvovapaata, mutta se ei tietenkään.... Tää tarkottaa tietysti sitä, että opettajan pitäis niinku tietyl tapaa sisäistää nää asiat ja sitte toteuttaa opetustaan sen pohjalt. Mut kyse ei tietenkään oo siitä, että opettaja just on siellä heristelemässä jatkuvassa sormeaan. Mut et siel ois tietyl tapaa se niinku, semmonen hyvä pohja. Jos musiikkia aatellaan, niin siellä on niinku se basso ja rummut, ja ne on niinku... Pitäis olla opettajalla samalla tavalla ne niinku arvot siellä pohjalla, jonka päälle sit pannaan erilaista kilkutinta ja kalkutinta ja kitaraa ja muuta, laulua. Et se on niinku se, mitä pitäis mun mielest olla. Ei ole arvovapaata kasvatusta, ja tota. Mut se tiedetään tutkimuksista, et opettajilla se vaihtelee ihan valtavan paljon ja on tietyl tapaa surullista se, että riippuen opettajan näkemyksista, niin esimerkiksi se, miten ilmastonmuutos käsitellään vaihtelee tosi paljon koulusta ja opettajasta toiseen. Se on harmillista, ja tota tää tiedetään ihan tutkimuksista, ja tää näkyy myös meidän vaikkapa luokkaopettajien koulutuksessa. Et meillä on ensinnäkin aivan liian vähän ilmastokasvatusta opettajan koulutuksessa valtakunnallisesti. Mut niinku et... Tästäkin esimerkiksi Suomen opettajaks opiskelevien liitto teki semmosen haasteen opettajan koulutuksille viime syksynä, että mikä yliopisto tavallaan tekis eniten. Ja ne keräs näitä, mitä yliopistoissa tehdään, niin kyl se aika huolestuttavaa on, että tota meil on sellasta opettajankoulutusta, jossa asiaa ei käsitellä ollenkaan. Et sekin riippuu todella paljon myös yliopistopuolella opettajasta, et käsitteleeks hän tulevien opettajien kans näit teemoja.

[46:51] Jaakko Rissanen: No niin, täs saatiin kunnon tämmösiä, suorastaan parannusehdotuksia! Täst tuli myös mieleen juuri tää haaste, et miten myöskin... Jos oppimateriaaleissa käsitellään ilmastonmuutosta, niin jos se peruskoulutasolla korostuu tää niinku luonnontieteellinen puoli, niin miten tuoda sitä yhteen? Miten sä näkisit et niinku tää ilmastonmuutoksen yhteiskunnallinen puoli tulee esiin?

[47:19] Hannele Cantell: Tai mä oikeestaan ehkä sanosin näin, että se on onneks muuttunut. Et ei se onneks oo niin, että se ois pelkästään se luonnontieteellinen puol, että nytten ihan... Sanotaan näin, että tottakai siellä ensiksi pitää ymmärtää ilmiö, joka tietenkin on niinku luonnontieteiden... Tai itseasiassa ei se ilmiö oo luonnonteteellinen, kyllä siinä vahvasti on nää yhteiskunnalliset kytkökset, koska eihän koko ilmiöö olis ilman ihmistä ja teollisuutta ja muuta ihmisen toimintaa. Elikä siinä mielessä ei se ehkä oo niin, että se ois pelkästään luonnontieteellinen se käsittely. Et kyl must yhä vahvemmin oppimateriaaleissa näkyy myös tää vaikuttamisen puoli. Ja tota... Mut se, että ehkä siinä ollaan aika varovaisia, että ei niinku ehkä uskalleta sanoa, että tehtaat ja teollisuus ja yritykset on aiheuttanut tän, että siin on ehkä semmonen tietty niinku varovaisuus just, ettei vaan niinkun ketään syytetä ja näin ees päin. Ja tota tää on ehkä sellanen, et tää pitäis olla rohkeutta sanoa kuitenkin, mistä tämä johtuu. Että eipä oppimateriaaleissa kyllä poliitikkoja syytetä tästä ilmiöstä, että ei se niin mene. Enkä mä usko, että moni opettajakaan niinku siihen lähtee. Mut se mitä mä kaipaan ja mihin mä uskon, että opetukses pitäis niinku olla tilaa keskustelulle. Ja sellaset hyvät... Nuorethan on ihan loistavii - viimeistään yläkouluikäiset, mut kyl mä sanosin et jo kutosluokkalaiset ja joskus nuoremmatkin - on loistavii keskustelemaan, kun heille tarjotaan hyviä pohdintehtäviä, ryhmäkeskusteluita, ehkä jotain draaman kautta, niin kyl nää asiat tulee esiin. Ja kylhän, eihän nuoret oo tyhmiä. Että jos mietitään, että mistä asiat johtuu, niin kyl ne itekin löytää niitä niinku selityksiä näille. Mut sen mä sanosin, että just kasvatukses pitäs olla tilaa keskustelulle, pohdinnalle. Ja siihen usein tarvitaan sitä aikusta. Että nuoret keskustelee ehkä ryhmässä, mut se että niitä asioita, kun niitä kootaan, niin siinä on hirveen tärkee se aikuisen rooli. Ja se on niinku se on sellanen, mitä ehkä korostasin ehkä myös, että ei jätetä pelkästään nuoria itte keskustelee asioista.

[50:02] Jaakko Rissanen: Jep. Mahtavaa. Onko tota vielä jotain viimeisiä terveisiä tai jotain mitä haluisit tuoda vielä esiin tässä lopuksi?

[50:16] Hannele Cantell: No ehkä sellasen, et just kun globaalista vastuusta puhutaan, niin siinä mä luulen, että siinä, että pelkkä tieto riittää... Vaan siinä jotenkin se... Tarvitaan tunnetta. Tarvitaan sitä, tarvitaan tämmöstä myötätunnon kokemusta. Ja tota sehän lähtee siitä, että me välitetään niinku meiän lähimmäisistä tässä ihan niinku meiän omassa arjessa. Et me niinku ymmärrettäs se, että jos jollain on paha mieli tai jos jollain on niinku vaikeaa - oli se syy mikä tahansa - niin me jotenkin huolehditaan hänest tai kysytään, miä sulle kuuluu. Ja tää sama ilmiö, kun se tapahtuu lähellä, niin se sama myötätunto tai empatia, se niinku se siirtyy sit myös niinku me aatellaan isompia, globaaleja kysymyksiä. Et ehkä se on niinku sellanen kasvatuksen yks valtava tärkeä asia, että tota, et me jotenkin, meillä ois niinku sydäntä. Ja sitä kautta syntyis sitä ymmärrystä tästä globaalista vastuusta ja päästäs ehkä sit niihin rakenteisiin, jotka on sit näitä yhteiskunnallisia kysymyksiä. Mä ajattelen, et se... Oikeestaan tosi moni toiminta lähtee siitä, että me niinku välitetään ihan vaan meidän lähimmäisistä ja sitä kautta sit laajemmin. Tää ois ehkä semmonen.

[51:59] Jaakko Rissanen: Niin empatian laajentaminen.

[52:01] Hannele Cantell: Kyllä, joo kyllä.

[52:04] Jaakko Rissanen: Mahtavaa. Hei suurkiitokset tästä keskustelusta. Kiitos.

[52:07] Hannele Cantell: Kiitos.

(Loppumusiikki)